Poikkeusoloissa luodaan uutta normaalia

(Tällaiset äänenpainot herättivät suurta närkästystä viime vaalien alla. Kuva Kalliosta.)

Pelkoa lietsomalla on mahdollista saada läpi sellaisia rajoituksia, joita ei muuten hyväksyttäisi. Vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen maailma ei ollut entisensä, mutta vielä vähemmän se tulee olemaan entisensä koronakriisin jälkeen. Suomessa on otettu käyttöön valmiuslaki, joka säädettiin vuonna 1991 – koska Neuvostoliitto vai koska lama oli tulossa, en tiedä. Hallitus julisti poikkeustilan, joka maassa on viimeksi vallinnut sotien aikaan.

Päätös perustui varmasti asiantuntijatietoon tilanteen vakavuudesta, mutta onko poikkeustila todella ainoa oikea ja mahdollinen tapa vastata tilanteeseen sen vaatimalla vakavuudella? Käsittääkseni jo olemassaoleva lainsäädäntö olisi mahdollistanut esimerkiksi koulujen sulkemiset ilmankin. Töissä sitäpaitsi käydään yhä normaalisti niillä aloilla, joilla etätyöt eivät ole mahdollisia. Raksojen taukotuvissa ylittyy kymmenen henkeä mennen tullen.

On lievästi ilmaistuna kova veto valtiovallalta varsinkin rauhan olosuhteissa kieltää ihmisten pieniäkin kokoontumisia ja rajoittaa liikkumista – toistaiseksi “vain” ulkorajoilla, kohta ehkä jo kotikynnyksillä. (Valtioiden rajojen sulkeminen ei ole mikään “vain” niille ihmisille, jotka ovat kotinsa joutuneet jättämään.) On uskomatonta, että nyt puhutaan jo ulkonaliikkumiskiellon mahdollisuudesta.

Mitenkään vähättelemättä koronapandemian vakavuutta, liian vähän on kuulunut kriittisiä ääniä valtiovallan poikkeuksellisen rajuja toimia kohtaan. Moni on varovainen sanomaan mitään, koska tilanne on niin tuore ja päällä, eikä pandemia-asioissa varsinkaan ole järkevää haastaa asiantuntijatietoa mutulla. Tämä on tietysti viisasta, mutta juuri kriisien hetkillä tehdään myös päätöksiä, jotka vaikuttavat pitkään kriisien jälkeenkin. Poikkeuksista tulee helposti sääntöjä.

Vallitseva valta on aina ollut valmis käyttämään hyväkseen poikkeustilanteita vahvistaakseen omaa asemaansa, enkä nyt tarkoita tiettyjä ministereitä tai hallitusta, vaan koko järjestelmää. Hallitus on toiminut kenties niin hyvin kuin hallitus voi toimia.

Korona on aito terveysriski. Terveyteen ja turvallisuuteen vetoamalla on autoritaarisuuden lisääminen erityisen helppoa, koska kukapa niitä tavoitteina vastustaisi. Huomaamatta jää silloin, että valta suhtautuu kriiseihin tekopyhästi: valtavasti ihmisiä jo nyt suoraan ja epäsuorasti tappava ekokatastrofi ei ole ensimmäistäkään maailman valtiota vielä siinä määrin huolettanut kuin olisi aihetta.

Poikkeustila, valmiuslain käyttöönotto, antaa mahdollisuuden rajoittaa ihmisten vapautta niin rajusti, ettei sitä pidä panssaroida kritiikiltä pelkästään koronaan vedoten. Tulee uusia pandemioita, tulee muita uusia kriisejä eskaloituvan ekokatastrofin ja horjuvan maailmantalouden myötä. Niihin tässä valmistaudutaan myös. Ei välttämättä täysin tietoisesti, mutta väistämättä.

Vallassa olevan hallituksen väri voi silloin olla aivan toinen. Se, että monelle nykyinen punavihreä hallitus on mieluisampi tai ainakin vähemmän huono vaihtoehto kuin vaikkapa sinimusta, on huono peruste olla kritisoimatta autoritaarisuutta, joka ei muuksi muutu, harjoitti sitä kuka hyvänsä. Ja etenkin, koska harjoittaja voi jatkossa olla kuka hyvänsä. Siksi toivon, että tätäkin tekstiä luetaan ensisijaisesti järjestelmän kritiikkinä.

XXXX

Nyt paitsi torjutaan koronaa, myös paalutetaan toimintatapoja kaikkien tulevien kriisien varalle. Valtiolle ja kapitalismille kriisejä ovat myös lakot ja kansannousut. Tästä keväästä povattiin ennätyksellistä lakkokevättä. Nyt päällä olevaa tilannetta tullaan käyttämään ja on jo käytetty verukkeena sille, ettei työntekijän asemaa voi parantaa eikä palkkoja ainakaan nostaa.

On yhtä aikaa ironista ja traagista, että hoiva- ja hoitoalan työntekijöiden työtä ei olla valmiita tällaisellakaan hetkellä arvostamaan. Kunta-alan työehtoneuvottelut ovat keskeytyneet ja sekä Tehy että Super ovat saaneet niskaansa kovaa arvostelua “tilanteen hyödyntämisestä” sekä työnantajilta että tiettävästi myös muilta liitoilta – ja tietenkin muutamilta aina valppailta toimittajakollegoilta, jotka valtiomiesmäisesti katselevat kansankunnan ja sen duunareiden päiden yli sen oman parhaan horisonttiin… Mediassa on levitelty faktana käsitystä hoitajien kymmenen prosentin palkankorotusvaateesta, mitä vaatijaosapuoli itse pitää aivan poskettomana väitteenä.

Voihan pojat. Koko muu yhteiskuntahan tässä on se, joka on hyödyntää alipalkattujen naisvaltaisten alojen työntekijöiden työtä 365 päivää vuodessa. Tällaisen kriisin hetkellä se oikein puristaa viimeisetkin mehut ja lisäksi pakottaa työntekijät asettamaan itsensä tartuntavaaraan. Heillä on vieläpä poikkeustilan nojalla asetettu erityinen työvelvoite. Eikö juuri tällaisella hetkellä, eikö viimeinkin pitäisi tunnustaa tämän työn merkittävyys muutenkin kuin juhlapuheissa ja tällaisissa empatiaa valuvissa somepäivityksissä? Rahaa kyllä tuntuu löytyvän, kuten 15 miljardin euron tukipaketti elinkeinoelämälle kertoo. (Puhutaan siis summasta, joka on melkein neljännes valtion vuosibudjetista.)

Kysymys ei ole vain työntekijöiden oikeudesta säälliseen palkkaan. Kyse on myös vanhusten ja sairaiden oikeuksista, joiden toteutumista on tähän asti uhannut enemmän hoivan aliresursointi kuin yksikään pandemia. Siksi en suuresti ihmettele sitä, etteivät yli 70-vuotiaat ole suuresti jaksaneet piitata karanteenikehtouksista, vaikka syytä varmaan olisikin.

Kriisi nostaa esiin niin monia eri kysymyksiä ja ristivetoja niin monista eri näkökulmista, että sitä on parempi käyttää kysymysmerkkinä kuin pisteenä lauseilleen. Siihen liittyy paljon ristiriitaisia tunteita ja ajatuksia, intressit sekoittuvat epäpyhillä tavoilla. Tätä kuvaa hyvin myös se vaihtelu, miten alamaisten on toivottu ja miten heitä on ohjailtu koronaan kriisin eri vaiheissa suhtautumaan.

Tämäkin kirjoitus on pelkkää hapuilua pimeässä tilanteessa, jossa kenelläkään ei ole kaikkea tietoa – yrityksenään ehkä säilyttää ja validoida jotain siitä, mikä oli tärkeää ennen kriisiäkin. Nimittäin kriisi jos joku näyttää, mitkä ovat arvomme ja mihin hädän hetkellä turvaamme eli oikeasti uskomme.

XXXX

Vallitseva hämmennys ja “totuustyhjiö” sai kenties myös presidentin tarttumaan kynään ja kirjoittamaan, miten kriisissä “päivittäinen elämämme väistämättä muuttuu ja kohtaamme todellisuuden, jossa ajatuksia ja toimia hallitsevat terveys, toimeentulo ja toisistamme välittäminen”.

No, miten muuttuu kelläkin, kun toimeentulo ja toisista huolehtiminen ovat hallinneet aika monen meistä elämää tähänkin asti… Omien elämiemme kammottavimmistakin kriiseistä olemme niin ikään selvinneet toistemme avulla ja järjestelmästä huolimatta, emme sen ansiosta.

En tiedä, miten sanoisin tämän loukkaamatta ketään ja ehkä se ei ole edes mahdollista, mutta: en ole voinut välttyä ajatukselta, että koronan myötä moni on tainnut ensi kertaa joutua kohdakkain oman kuolevaisuutensa kanssa. Enkä tällä viittaa riskiryhmiin kuuluviin tai muihin erityisen haavoittuvaisessa tilanteessa oleviin, vaan niihin terveisiin nuoriin ja aikuisiin ihmisiin, jotka käyttäytyvät kuin eivät olisi koskaan kohdanneet mitään yhtä hirveää. (Ehkä eivät olekaan ja hyvä tietysti niin.)

Ja ihmekös tuo toisaalta, kun kuolema on siivottu piiloon kaiken dynaamisen pöhinän tieltä ja terveys muodostunut suorastaan fetissiksi. Se on harmi sikälikin, että kuoleman kanssa tutuksi tuleminen paitsi säilyttää toimintakykyä ja mielenterveyttä kriiseissä, myös tekee elämästä enemmän elämää.

Emotionaalisesti itseeni on koronapandemiassa vaikuttanut toistaiseksi tasan yksi asia: tietoisuus siitä, että omaa tähän asti teoriassa rajatonta liikkumavapautta on rajoitettu. Globaalissa passilottossa voittaneena olen voinut ennen tätä liikkua miten huvittaa ja sitä vapautta olen runsain mitoin myös käyttänyt (en tosin lomalennoilla Kaukoitään). Sen rajoittaminen tekee minut levottomaksi. Tietoisuus mahdollisuudesta liikkua vapaasti on ollut tärkeä osa perusturvallisuuden tunnettani, vaikka ei-pakotettu sosiaalinen eristyneisyys tai rutiinien rikkoutuminen ei omalle psyykelleni kovin äkkiä käykään.

En halua vähätellä tämän taudin vakavuutta saati kannustaa ketään vastuuttomaan käytökseen – päinvastoin – vaikka ensireaktioni oli pitkälti samankaltainen kuin infektiotautiopin proffalla, joka kertoi suuresti hämmästyneensä vallitsevasta paniikista. Olen sitä mieltä, että meidän pitäisi normaalistikin olla helvetisti skarpimpia sen suhteen, miten ihan perusflunssiakin levitämme. “Ihan perusflunssat” ovat vaarallisia hyvin monille ihmisryhmille. Minusta on kuitenkin edelleen kiinnostavaa, että asiantuntijan näkemys, jonka allekirjoitti myös HUS:n infektiotautien ylilääkäri, oli seuraavanlainen:

“Olen edelleenkin täysin pöyristynyt, kuinka tällainen asia voi aiheuttaa näin suuren kaaoksen. Minusta siihen ei ole mitään eväitä. — Me olemme nähneet monta epidemiaa aikaisemminkin. En näe tässä minkäänlaista kauhun syytä.

En tiedä, onko vähättely vai liioittelu huonompi juttu, mutta joka tapauksessa influenssaan kuolee maailmassa vuosittain puoli miljoonaa ihmistä, eikä siitä kukaan panikoi (päinvastoin leuhotetaan rokotteiden ottamattomuudella). Vaikka korona leviääkin kausi-influenssaa rajummin ja myös on tappavampi tauti, ei sen vaarallisuus yksin voi ainakaan valtion toimintaa selittää. Vastaus lieneekin tarttuvuudessa, sillä kuten Italia on näyttänyt, eivät maiden terveydenhuollon järjestelmät kestä piikkiä, jonka hillitsemätön korona-aalto tuottaa. Se on varsin ymmärrettävä ja merkittävä syy. Ihan pienestä valtiot eivät talouskasvua uhraa.

Paniikki taas lienee seurausta siitä, kun ihmiset kokevat, ettei järjestelmä voi heitä suojella ja siinähän he ovat sinänsä aivan oikeassa. Tälläkin hetkellä koronalta suojelee (siinä määrin kuin se ylipäänsä on mahdollista) parhaiten oma järki ja toiminta. Kuten edellisessä postauksessani kirjoitin, ovat koronan kaltaiset taudit oikeastaan juuri vallitsevan järjestelmän tuote. Nykyisenlaisessa maailmassa ne myös leviävät ennätysmäisen nopeasti, vaikka kaikkien maiden kaikki rajat suljettaisiin. Rahti kulkee ja korona sitäpaitsi on jo kaikkialla.

Korona ja kapitalismi ovat maailmanlaajuisia. Ratkaisut kriiseihin eivät voi olla kansallisia, eivätkä ne voi tulla samojen järjestelmien piiristä ja ehdoilla, jotka ne ovat aiheuttaneetkin. Paikallisia niiden on oltava sikäli, kun paikallisuus tarkoittaa konkreettisuutta eikä abstraktia ideatasoa. Tässä on nyt hyvää aikaa harjoitella. Tai miten sen nyt ottaa – jo talousromahdus seurannaisvaikutuksineen tulee mitä luultavimmin olemaan monin verroin rajumpi kuin suurin osa vielä ymmärtää, ekokatastrofista puhumattakaan.

Siis: sitä suuremmalla syyllä.

JK. Saksa alkaa seurata ihmisten “kansalaistottelevaisuutta” teletunnistetietojen avulla, kertoo Yle.

%d bloggers like this: