Jos jonnekin lennetään, niin ei ainakaan Turkkiin

(Banderolli Turkin vastaisesta mielenosoituksesta Tampereelta 12.10.2019)

Lentomatkustamisen päästöt ovat puhuttaneet kiitettävästi viime vuosina (toinen asia, ovatko puheet vaikuttaneet), mutta flygariin voi joskus jättää astumatta myös humanitaarisista syistä. Lomamatkoja Turkkiin tekemällä tai mitä tahansa turkkilaisia tuotteita käyttämällä nimittäin tällä hetkellä rahoittaa Erdoganin sotaa kurdeja vastaan. Harva valtio puhtoinen on, mutta parhaillaan hyökkäyssotaa käyvä nyt ei ainakaan.

Huonon omantunnon kantaminen jo tehdystä matkasta tai ostoksesta ei tietenkään auta mitään enkä kannusta ketään itseruoskintaan vaan siihen, että pyrkii jatkossa tekemään valistuneempia valintoja. Kurdiliike on pyytänyt varsin selväsanaisesti boikotoimaan Turkkia. Nähdäkseni ei olisi lainkaan kohtuutonta esimerkiksi vaatia matkatoimistoilta, että jo varatut matkat voisi perua ilman kuluja tai vaihtaa toisiin kohteisiin, kun on tuon turvallisuudenkin kanssa vähän niin ja näin.

Tilanne on tämä: viime viikolla Trump päätti vetää yhdysvaltalaisjoukot pois alueelta ja täten käytännössä antoi Turkille valtuudet hyökätä alueelle. Tuli siis tehdyksi vähän sellainen perinteinen käpäytys eli sotahullujen suurvaltaukkojen etupiirijako, jollaisista suomalaisillakin on historiassaan jonkinlaisia kokemuksia (historiallisten tilanteiden ilmeisillä eroilla toki). Kymmeniä siviilejä on jo kuollut ja loukkaantunut Erdoganin armeijan ryskiessä alueelle.

Konfliktiin on sen jälkeen, alle viikon sisällä, mahtunut niin monenlaisia käänteitä, että niiden toistamisen sijaan tässä suosittelen tsekkailemaan ihan valtakunnanmedioista, ainakin Yle on seurannut kiitettävän tiiviisti. Tilanteet elävät nopeasti ja yllättävästi. Tätä kirjoittaessani sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kurdit ovat juuri tehneet sopimuksen (huom. kaksi eri linkkiä) Venäjän tukeman Syyrian armeijan kanssa. Nähtäväksi jää, mitä tämä tarkoittaa alueen autonomialle, mutta kurdien on näin äärimmäisen tukalassa tilanteessa tartuttava käteen kuin käteen.

Trump tunnetusti on vähän sellainen tuulella käypä hölöpönttö. Annettuaan avoimen hyökkäysluvan Turkille hän kohta jo kutsui sen hyökkäystä kurdialueelle huonoksi ideaksi ja kiirehti lupailemaan, että Yhdysvallat voisi tehdä jotain Turkkia vastaan. Kurdien näkökulmasta anteeksiantamattoman petoksen tehnyt Trump yrittänee saada itsensä näin näyttämään pelastavalta enkeliltä sekä huomiota ja hurraata, jos päätyy tekemään jotain Turkkia vastaan, jonka käsiin siis juuri jätti liittolaisensa. Yhdysvaltojen muut liittolaiset ovat nyt syystäkin hämillään, koska eihän tämä kovin luotettavaa kuvaa heidän liittolaisestaan anna.

Trump ehti väittää myös, että Isisin nitistäminen olisi ollut Yhdysvaltojen ansiota, mikä sekin oli aika paksua. Vaikka kurdit saivat Yhdysvalloilta taustatukea, niin arviolta 10 000 kurdia Isisin kukistamisen kuitenkin verellään maksoi. Kurdit ovat nuijineet Isisin todella heikoksi, mutta Yhdysvaltojen päätös vetäytyä voi hyvinkin tarkoittaa sen uutta nousua.

Hämmästyttävän vähän tilaa suomalaisessa mediassa on saanut tämä kurdien koko maailmaa koskeva uroteko. Enemmän on näkynyt liberaalia kauhistelua siitä, että ihanko siellä on aseisiinkin tartuttu (sisällissotaa käyvässä valtiossa kahdenlaisten kalifaatin havittelijoiden ristitulessa, vulgaaria kerrassaan). Varsinkaan näitä kotoisia islamofobejamme ei ole paljoa kurdien uhraus kiinnostanut, sillä muistuttaahan jihadistien konservatiivinen, nationalistinen, autoritaarinen ja uskonnon valtioon sotkeva ihanneyhteiskunta heidän ihanneyhteiskuntaansa ratkaisevasti enemmän kuin Rojava, jonka asukkaissa muuten on paljon muslimeita. Menevät siinä aivotkin solmuun hitaimmilla.

Kurdit ovat ilmoittaneet, että Turkin jyrätessä päälle heitä tuskin riittää vartioimaan vangittuja Isis-taistelijoita. Vartijoitta jääneiltä leireiltä on jo paennut taistelijoiden perheenjäseniä, joukossaan mahdollisesti myös suomalaisia naisia ja lapsia, joiden kohtalolle täällä ehdittiin pyöritellä peukaloita aika pitkään. Kukapa jihadismista pitäisi, mutta lapsilla on silti lasten oikeudet, tai ainakin pitäisi olla. Yhtä kaikki Turkin hyökkäys tarkoittaa helposti Isisin uudelleenaktivoitumista.

Miksi koko asian pitäisi kiinnostaa ketään Suomessa? Jos massiivinen inhimillinen kärsimys – ovella kolkuttava jälleen uusi kansanmurha – ja Isisin inho eivät riitä syiksi, niin suosittelen miettimään seuraavia: jos tällainen sallitaan vastalauseitta, tarkoittaa se liukumaa kohti rajapolitiikan sääntöjen uudelleenmäärittelyä kaikkialla maailmassa, eikä varmastikaan näin pienen maan kuin Suomen asukkaiden eduksi. Toiseksi, eri arvioiden mukaan Turkin hyökkäys aiheuttaa 300 000 – 500 000 ihmisen lähtemisen pakolaisiksi kodeistaan. Ilmankos Macron ja Merkel ovat asiasta nyt kovin kiinnostuneita, vaikka EU on seurannut tilannetta sivusta jo vuosia hävettävän hiljaa. Kolmanneksi, kaikki nyt alueella sovussa elävät eri etnisyydet ja uskonnot ovat uhattuina Turkin taholta.

Neljäs syy on se ilmeisin. Koillis-Syyriassa, Syyrian Kurdistanissa on vuodesta 2012 ollut käynnissä ainutlaatuinen tasa-arvoistava ja demokratisoiva yhteiskunnallinen kokeilu, joka tunnetaan parhaiten Rojavan vallankumouksena. Syyrian sisällissodan aikana kurdit perustivat aluelle oman autonomisen alueensa, jonka rakenteet ovat demokratian, ekologian ja naisen aseman suhteen osin huomattavasti edistyksellisempiä kuin omamme, ja sekös Lähi-idän taantumuksellisia voimia vituttaa.

Suomalaisessa mediassa Rojavaa on kuvailtu muun muassa menestystarinaksi, eikä suotta. Se on ollut kiinnostava ja innoittava esimerkki myös monille antiautoritaarisista yhteiskuntakokeiluista kiinnostuneille ihmisille ympäri maailman. Ei Rojava toki ole ainoa tälläkin hetkellä olemassaoleva käytännön kokeilu (zapatistien pitkän kamppailun lisäksi hieman vastaavaa on tehty muun muassa Argentiinassa ja Kreikassa), mutta mittaluokassaan ainutlaatuinen osoitus siitä, että kapitalismille ja kansallisvaltiolle on luotavissa vaihtoehtoja.

Turkin presidentti Erdogan kutsuu tätä kokeilua terrorismiksi, vaikka hänen omat hyökkäysjoukkonsa liittolaisineen ovat naapurivaltiossa raiskanneet, kiduttaneet, kidnapanneet, teloittaneet ja muilla tavoin kaltoinkohdelleet kurdeja, lapsiakaan säästämättä (tuosta linkistä tulee sitten todella paha mieli).

Miksi Erdogania sitten niin perkeleesti rassaa Rojavan autonomiaprojekti? Miksi hän hyökkäsi alueelle? Ainakin hän haluaa ajaa kurdit kodeistaan ja pakkosiirrättää heidän tilalleen Turkissa oleskelevat syyrialaiset pakolaiset. Lisäksi hän pelkää Rojavan kiinnostavan kurdeja myös Turkissa, eikä ole siinä varmasti väärässä. Aivan vähäinen merkitys tuskin on silläkään, miten sotiminen kasvattaa poliitikon nuupahtanutta suosiota ja kääntää kansan katseen kätevästi pois muista vaikeista kysymyksistä.

Kiinnostavaa muuten, miten kotoista äärioikeistoa ei tunnu yhtäkkiä kiinnostavan tippaakaan, että siellä voi olla kohta puolikin miljoonaa pakolaista liikekannalla. Jos he haluaisivat vähentää pakolaisuutta, he ilman muuta tukisivat kurdeja, ihan niin kuin heidän olisi pitänyt tukea näitä jihadismin vastustamisessa, jos heitä oikeasti kiinnostaisi vastustaa jihadismia. Perussuomalaisten ynnä muiden ei kuitenkaan missään tapauksessa kannata ennaltaehkäistä pakolaisuutta, koska he tarvitsevat pakolaisia politiikkaansa. Pakolaisten “vyöry” on heille onnenpotku, mitä parhain tapa kasvattaa suosiotaan.

Suomi on tuominnut hyökkäyksen kuten itsestäänselvästi kuuluukin ja hallitus aikonut jäädyttää uudet asevientiluvat, mutta se ei vaikuttaisi vielä pariin vuoteen, eli vähän heikonlaisesti tähän nyt päällä olevaan tilanteeseen. Suomi on nimittäin tähän asti vienyt Turkkiin aseita ihan reippaanlaisesti. EU on kaikki nämä vuodet katsellut vierestä Turkin todella kyseenalaisia toimia kurdeja vastaan tekemättä juuri mitään. Sama koskee YK:a. Ja Nato taas… No, niin.

Tällaiset konfliktit ovat aina hyvin monitahoisia ja -mutkaisia. Ei ole ihme, jos niiden seuraaminen tuntuu tuskastuttavan vaikealta, puhumattakaan kannan muodostamisesta kompleksisesta aiheesta. Täydellisiä aatteita ja ihmisiä ei ole koskaan millään puolella, tietenkään. Katson kuitenkin, että pienempi paha kuin jättäytyä omaa tahrattomuuttaan varjellen sivuun on yrittää tällaisissa inhimillisesti täysin kestämättömissä tilanteissa toimia parhaan ymmärryksensä ja omantuntonsa mukaan, osa samaa maailmaa ja alati pienenevää sellaista kun kuitenkin olemme. Myös tekemättömyys on teko, ihan niin kuin kouluväkivallan sivusta katsominen on osasyyllisyyttä. Ja: me voimme itse jonain päivänä olla samankaltaisessa tilanteessa.

Ympäri Suomea on kuluneena viikonloppuna osoitettu mieltä Turkkia vastaan. Jos se tai jokin muu aktiivinen toiminta tuntuu syystä tai toisesta mahdottomalta, niin ainakin voi yrittää olla passiivisesti tukematta Erdoganin touhuja.

Jos siis jonnekin lennätte, niin harkitkaa edes Turkkia uudelleen.

%d bloggers like this: